Taido-ottelu eli Jissen käydään 9m*9m kokoisella alueella. Otteluaika on kaksi minuuttia ja ottelun tarkoituksena on saada pisteitä hyvin suoritetuista Taidon tekniikoista. Sallittu osuma-alue tekniikoiden tekemiselle ottelun aikana on keskivartalo. Keskivartalon alapuolelle on mahdollista tehdä erilaisia pyyhkäisyjä, horjutuksia tai kaatoja. Päähän osuminen on kiellettyä ja siitä rangaistaan. Myös liian kovista tai vahingoittamista tavoittelevista osumista rangaistaan, kuten myös rajan ylittämisestä tai esimerkiksi ottelun viivyttämisestä. Kilpailija ajetaan ulos ottelusta jos hän saa kolme rangaistusta.
Ottelu loppuu otteluajan päättyessä tai silloin, kun ottelija onnistuu kerämään itselleen kokonaisen pisteen eli ipponin. Ippon eli täydellinen suoritus on mahdollista toteuttaa yhdellä tekniikalla, jossa tekniikan lähtö, osuma-alue, itse tekniikka, tekniikan palautus sekä kiai eli huuto on kaikilta osa-alueiltaan täydellinen. Kokonaisen pisteen voi kerätä otteluajan puitteissa myös osapisteillä suoritetuista tekniikoista. Osapisteen saadessaan ottelijan tekniikka ei ole ollut täydellinen, mutta osapisteen arvoinen. Osapisteitä ovat yuko sekä waza-ari. Yuko on neljasosapiste ja waza-ari puolikas piste.
Taido-ottelussa tärkeää on laaja ja oikein suoritettu liikkuminen, joka mahdollistaa ottelutilanteiden synnyn. Liikkuminen onnistuu taidon perusliikkumisella unsokulla tai kolmiulotteisesti, esimerkiksi kuperkeikkojen, kärrynpyörien tai hyppyväistöjen avulla. Tekniikan puhtaus ja taktikointi ovat myös tärkeitä osa-alueita jissenissä.
Jissen on Taidossa kilpailulaji sekä henkilökohtaisissa että joukkuesarjoissa. Joukkuesarjoissa viiden hengen joukkueesta jokainen ottelee kerran yhtä toisen joukkueen vastustajaa vastaan ja voittojen pisteet lasketaan yhteen. Enemmän yksilövoittoja tai tasapelissä enemmän ipponeita ansainnut joukkue voittaa. Jisseniä harjoitellaan treeneissä kuitenkin myös kunnon ja taktiikan kehittämiseen, eikä pelkästään kilpasuorituksia varten.